
PERUSTIEDOT
LUONNEYleisesti Emira on tunnettu tulisesta luonteestaan. Se on säpäkkä tamma, jolle ei sovi ryppyillä. Hoitotilanteissa Emira kyllä pääasiassa nauttii harjauksesta ja huolenpidosta, mutta yksikin väärä liike ja tamman korvat ovat jo luimussa. Hampaansa se on muutaman kerran iskenyt hoitajaan, kun jokin toimenpide on tehnyt kipeää. Emira on äärimmäisen herkkä ja sitä täytyy osata käsitellä oikein, hellästi. Kun yhteishenki tamman ja hoitajan välillä löytyy, ei juurikaan ongelmia pitäisi ilmetä. Toki tamma on aina tamma ja tammoilla on huonot päivänsä. Pääasiassa hoitopuuhissa ei pitäisi olla mitään ihmeellisyyksiä ja varusteiden laittaminen ym. onnistuu häiriöittä. Taluttaessa Emira kulkee reippain, arabimaisin askelin ja katselee jatkuvasti pää korkealla ympärilleen. Jokaiselle elävälle (tai elottomalle) täytyy höristä ja vähintäänkin naapurin koiralle esitellä koreita raviliikkeitä. Narua sopii pitää hyvin kädessä ja välillä koettaa palautella ylpeä tamma takaisin maan pinnalle. Ratsastaessa Emira on oma herkkä itsensä. Pohkeita tulee käyttää hellävaroen ja pienikin pamautus voi saada tamman hypähtämään eteenpäin - tai pahimmassa tapauksessa suorastaan ilmaan. Herkästi istuntaan reagoivana hevosena perslihaksia tulisi käyttää etenkin jarrutusapuna - ohjaa vasta toissijaisena keinona. Suustaankin Emira on pehmeä ja pienet pikkurillin liikautukset saavat sen jo kääntymään haluttuun suuntaan tai pysähtymään. Jos ratsastaja ottaa liian kovan tuntuman, saattaa Emira tehdä totaallisen stopin ja uudelleen liikkeelle lähteminen onkin sitten oma juttunsa. Valssin askeleet sekä steppauksen salat tamma hallitsee. Jos Emiraa osaa ratsastaa oikein, saa siitä irti yhtä ja toista. Korkealle koulutettu tamma on korealiikkeinen ja etenkin sen ravia on kehuttu paljon. Askeleet ovat melko omalaatuiset ja saattavat joidenkin mielestä tuntua hankalilta istua, mutta totuttelun myötä ne oppii. Emira on herkästi kuumuva tapaus - herkkä kun on ylipäätään - joten ratsastajan ei sovi hermostua piiruakaan tätä tammaa työstäessään. Esteillä Emiralla riittää vauhtia, mutta arabialaisen notkeuttakin löytyy, joten tiukatkaan kaarrokset eivät ole ongelma (kovasta vauhdista huolimatta). Jalkojaan varova Emira harvoin pudottaa puomeja, mutta toisinaan se kieltäytyy useinkin, jos ei hyppääminen huvita. Esteitä harjoitellessa koko homma menee herkästi tappeluksi, jos Emira päättää ensin kieltäytyä ja sitten ratsatsaja alkaa kovakouraiseksi, jolloin Emiralta menee viimeisetkin yhteistyöhalut penkin alle. Maastossa Emira on oikeastaan täysin oma itsensä ja luotettava seuralainen, sillä tamma ei pelkää melkeinpä mitään. Säikkyminen taitaakin olla ainut asia, mikä saa Emiran erityisesti poikkeamaan arabien tunnuspiirteistä - Emira ei nimittäin säiky. Tulkoon vastaan mitä vain hiirulaisesta helikopteriin tai rekkaan, tamma pysyy tyynenä, jos sen perus hermostuneisuutta voi tyyneydeksi kutsua. Maastoesteitäkin Emiralla on hypätty ja ne sujuvat yleensä paljon paremmin kuin rataesteet. Kaiken tämän lisäksi Emira on erittäin mukava westernratsu ja hienosti se taipuu myös kärryjen edessä. Valjakkohevosena Emira onkin varsin mainio kaikessa herkkyydessään. Kilpailuissa Emiralla on joskus vaikeuksia keskittyä. Sosiaalisena otuksena se haikailee muiden hevosten perään ja on kovin äänekäs seurustellessaan. Emira on helppo lastata sisään kuljetusautoon, mutta ulostulemistilanteissa on joskus ilmennyt vaaratilanteita, kun tamma on kiirehtinyt katsomaan missä ollaan. Aluksi kisapaikalla voi mennä pitkäkin tovi, kun Emiraan ei meinata saada minkäänlaista kontaktia, sen toljottaessa lajitovereitaan ja huudellessa tervehdyksiä. Hoitotoimenpiteiden aloittaminen ja varusteiden laittaminen palauttavat yleensä tamman omalle neliömetrilleen ja se muistaa taas äksyillä hieman hoitajalleen. Lämmittelyssä Emiraa saa monesti hillitä, jottei se käytä kaikkia paukkuja heti alkuunsa. Arvonsa tuntevana hevosena se esittelisi mielellään osaamistaan ja stressaamisen lisäksi myös suurieleisten liikkeiden tuottaminen kuluttaa tamman energiaa paljon. Emiralle riittää yleensä varsin kevyt ja lyhyt lämmittely, jonka jälkeen se on vaikka heti valmis radalle. Odottelukaan ei tuota ongelmia, joskin pidempi tovi saattaa saada tamman taas muihin maailmoihin. Radalla Emira yleensä näyttää parastaan ja toimii kuin ajatus. Pahimmat suoritukset syntyvät yleensä ratsastajan virheistä - jos ratsastaja hermostuu liikaa ja/tai alkaa tiukkaeleiseksi, voi Emira kommentoida sitä epäsopivalla käytöksellä, josta toki seuraa miinuspisteitä. Tottakai tammallakin on sellaisia päiviä, kun sitä ei vain huvita. SUKU
i. Warlike Stallionox on näyttävä ori, väriltään upea tummajouhinen kimo. Luonteeltaan melko haastava sekä hoitaessa että ratsastettaessa, se on erittäin orimainen ja itsevarma. Orilla on kilpailtu monipuolisesti eri lajeissa, vaativan tason koulun sekä yli metristen esteratojen lisäksi ori on nähty kenttäkisoissa, westernissä ja jopa laukkaradoilla. Se on kantakirjattu II-palkinnolla ja näyttelymenestystä on kertynyt vaikkei olekaan serteille asti aina yltänyt. Orilla on viisi hienoa jälkeläistä. ii. Sil's Tequila Shamarox oli kaunis kimo ori joka jätti kymmenen jälkeläistä jatkamaan perintöään. Ori oli hyväluonteinen, kiltti mutta tarvittaessa myös temperamenttinen. Sillä kilpailtiin monipuolisesti eri lajeissa mm. koulussa, esteillä, westernissa ja laukoissa, näyttelyissäkin sen kanssa käytiin. Ori saavutti mm. KRJ-III ja YLA3-palkinnot. iii. Dahabu Yakoutox oli championin arvonimen saavuttanut kimo ori jonka suvusta löytyy useita toinen toistaan hienompia hevosia. Ori itse on maineikkaan Dahabu Arabiansin kasvatti, se vaikutti Eaglén Voltas -siittolassa ja ehti jättää 11 jälkeläistä ennen menehtymistään. Se oli luonteeltaan tulinen ja hyvin orimainen joskin rauhoittui iän myötä. Orilla kilpailtiin useassa lajissa menestyksekkäästi mutta se oli selkeästi koulupainotteinen vaikeiden luokkien ratsu. iie. My Nightmareox on upeasukuinen tamma, sen takaa löytyy useita tunnettuja nimiä sekä muotovalioita ja kantakirjahevosia. Tamma on kilpaillut helpoissa koululuokissa ja yli metrisillä esteillä, se on myös käynyt näyttelyissä hyvällä menestyksellä vaikkei arvinimiä olekaan saavuttanut. Se on mukavaluonteinen ja kaikenkaikkiaan hieno tamma, jälkeläisiä on siitä huolimatta vain neljä. ie. BS Underbar Skadox oli kaunis musta tamma joka menehtyi 22 vuoden ikäisenä. Tamma kilpaili niin esteillä kuin koulussakin hyvällä menestyksellä ja saavutti YLA2-palkinnon mikä osoittaa että tamma oli kaikenkaikkiaan hieno hevonen. Tamma oli erityisen hyvä hyppääjä ja siltä jäikin muutama jälkeläinen joille se hyppykykyään periytti. iei. Wall's Sahranox oli kimo ori joka ei näyttelymenestystä juurikaan ehtinyt saavuttaa. Sillä kilpailtiin kenttää missä se sai KERJ III -palkinnon ja kenttäratsulle harvinaisesti se menestyi myös kouluradoilla mistä saavutuksena KRJ III -palkinto. Ori on upeasukuinen ja periytti jälkeläisilleen komean ulkomuotonsa lisäksi hyppykykyä sekä näyttäviä liikkeitä. iee. Fire's Natashaox oli pääasiassa siitostammana vaikka sillä myös kilpailtiinkin jonkin verran. Kaunis tamma ei ollut näyttelyissä palkittu mutta sillä oli silti hyvä rakenne ja lennokkaat liikkeet joita se periytti hyvin. Tamma oli luonteeltaan kiltti ja hyvätapainen, luonteensa puolesta se olikin erinomainen siitostamma koska se hoiti varsansa aina viimeisen päälle hyvin. e. Zahrat Emiraox on luonteeltaan herkkä ja helposti hermostuva tamma. Ulkonäöltään se on erittäin kaunis, siro ja erinomaisen tammaleimainen, väriltään punertava ruunikko. Tamma on tasaisen hyvä sekä koulussa että esteillä vaikkei olekaan palkintoja keräillyt. Jälkeläisiä tammalla on kaksi joille molemmille se on periyttänyt hyvän rakenteensa sekä herkkyytensä. ei. Ahuk Salumox on uljas näky, erittäin näyttävä ja komea tummanruunikko ori jolla on erinomainen orileima, harvinaisen hieno rakenne sekä loistavat liikkeet. Ori on kantakirjattu III-palkinnolla minkä lisäksi se on saavuttanut YLA2-palkinnon. Orilla on kisattu pääasiassa esteillä mistä se on niinikään ERJ-III -palkittu. Luonteeltaan se on harvinaisen tasainen ja kiltti oriksi, se onkin periyttänyt useille hienoille jälkeläisilleen niin luonnetta kuin ulkonäköä. eii. Waterfall's Dragonfhainox oli hieman vaatimattomampi hevonen. Se kävi jonkin verran sekä este- että koulukilpailuissa muttei saavuttanut mainittavaa menestystä eikä oria nähty näyttelykehissäkään. Orilla oli kuitenkin korrekti rakenne ja hyvä luonne, oikein mukava perushevonen. Paljon sitä ei siitokseen käytetty mutta jäi orilta silti pari jälkeläistä joille se periytti hyvin parhaita puoliaan, jälkeläiset ovatkin oria itseään paremmin menestyneitä. eie. Smeanol Ajaxox oli kaunis ja hyväsukuinen kimotamma, rakenteeltaan erittäin hieno mistä todisteena KTK III -palkinto. Tamma kävi vain kahdessa näyttelyssä joista molemmista sai sertin joten ainesta siinä olisi ollut jopa muotovalioksi asti. Sillä kisattiin sekä schoolingissa että kenttäratsastuksessa mukavalla menestyksellä. Jälkeläisiä tammalta jäi kaksi. ee. FAL's Baladieox on hieno kiltti tamma. Sen suvusta löytyy niin hyviä hyppääjiä kuin koulutykkejäkin ja tammasta onkin tullut erinomainen yleispainotteinen ratsu. Kilpailuissa se on pärjännyt keskinkertaisesti ollen silti usein tuloslistan yläpäässä. Kilpailulajeina ovat olleet esteet, koulu ja kenttäratsastus. Tammalla on kaksi hienoa jälkeläistä jotka tamman itsensä tavoin ovat sertillä palkittuja. eei. Ypsilon Sechox on upea III-palkinnolla kantakirjattu ori joka on kerännyt näyttelyistä sertejä muotovalioksi asti vaikkei sille koskaan olekaan arvonimeä haettu. Ori on kaunis kimo jolla on erinomainen rakenne ja hyvä rotu- sekä sukupuolileima. Orilla on kilpailtu niin esteillä, koululla kuin kenttääkin, parhaiten se on menestynyt helpoissa koululuokissa. Orilla on viisi hienoa jälkeläistä. eee. Ch Hooligan Rouletteox on mystinen tamma josta ei paljon tietoa ole. Näyttelykehissä se on jonkin verran käynyt ja tamma onkin palkittu championin arvonimellä sekä kantakirjattu hienosti III-palkinnolla. Tammalla on kisattu myös esteitä, koulua sekä westerniä mutta siitokseen siirtyessään tamma tuntuu kadonneen kuin maan alle. Pari jälkeläistä on ilmaantunut mutta itse tammasta ei ole enää näkynyt jälkeäkään. © sandi - KIITOS!
KILPAILUT
WF SHOW GROUNDS
AHAC
JÄLKELÄISET
THIS IS A SIM-GAME HORSE!
|